Helmikuu 2021
Jaa

Oulussa RAIsoft-verkkokurssit ahkerassa käytössä

Oulussa toripolliisi pysyy paikoillaan kipakammallakin säällä.  kuva:Mirja Petäjäaho

 

Verkkokurssit lisäävät joustavuutta ja parantavat arviointien laatua

Oulun kaupunki on ollut Raisoftin ohjelmisto- ja koulutusasiakas jo pitkään. Oulu otti myös ensimmäisten joukossa käyttöön RAIsoft-verkkokurssit. Kokemukset ovat olleet erittäin hyviä.

– Verkkokurssien käyttöönotto tuntui luontevalta. Se on nykypäivää, Oulun kaupungin kehittämiskoordinaattori Sirpa Saarela toteaa ykskantaan.

Sirpa SaarelaSaarela kertoo, että aiemmin, ennen verkkokursseja, oli jokaisen paikan päällä järjestetyn koulutuksen kanssa samat haasteet.

– Osallistujamäärä oli aina alimitoitettu. Koulutukseen osallistuvassa joukossa oli aina esimerkiksi muutama sairastapaus eikä vapautuneille paikoille pystytty irrottamaan ihmisiä hoitotyöstä lyhyellä varoajalla. Henkilöstön vaihtuvuuden takia oli hyvin vaikeaa pitää huolta siitä, että kaikki saavat saman koulutuksen.

Toinen haaste oli tiiviit koulutuspäivät.

– Lähikoulutuspäivät olivat osallistujien näkökulmasta aika pitkiä päiviä täynnä tämäkkää asiaa. Loppupuolella alkoi jo monelle tulla väsy ja keskittyminen herpaantui.

Hyvä suunnittelu – ja joustavuus!

Verkkokoulutusten käyttöönoton myötä RAIsoft-peruskoulutusten toteuttaminen Oulun kaupungin koti- ja laitoshoidon henkilökunnalle on kokenut suuren, positiivisen muutoksen.

– Verkkokurssit ovat olleet esimiehille helpotus. Verkkokoulutus antaa mahdollisuuden opetella RAIsoft-ohjelmiston perusteet pienissä paloissa ja se on mahdollista suunnitella osaksi työtä. Koulutusten toteuttamisessa voidaan myös paremmin hyödyntää rauhallisempia hetkiä työssä, kuten esimerkiksi yövuorot laitoshoidossa usein ovat.

Verkkokoulutusten toteuttamisen suunnittelu on tärkeä asia, jota ei saa sivuuttaa kevyesti. Vaikka koulutus ei ole tiukasti aikaan eikä paikkaan sidottu, pitää kurssilaiselle taata rauhalliset olosuhteet tehokkaan opiskelun takaamiseksi. Oulussa hyvän pohjan suunnittelulle on antanut pitkä RAI-kokemus.

– Meillä on todella fiksut esimiehet. He varasivat aikaa RAIsoft-verkkokurssin suorittamiselle aivan samaan tapaan, kuin työsuunnitelmaan varataan aikaa RAI-arvioinnin tekemiselle. Verkkokurssit ovat tuoneet kaivattua joustoa RAIsoft-perusteiden suorittamiseen.

Verkkokoulutuksiin voi palata

Oulussa on koettu erittäin hyväksi myös se, että Verkkokurssit voi halutessaan katsoa uudelleen. Lisenssiperusteisesti ostettu Verkkokurssi mahdollistaa sen, että myös aiemmin koulutuksissa käynyt henkilökunta voi halutessaan katsoa verkkokursseja – ja moni on niin tehnytkin. Verkkokurssit ovat myös Oulun kaupungille ostopalveluita tuottavien yksityisten palveluntuottajien käytettävissä.

– En uskalla edes arvioida, kuinka moni Oulun kaupungin työntekijä on suorittanut RAIsoft-verkkokoulutuksen. Pelkästään kotihoidossa meillä on yli 400 omaa työntekijää. Päälle laitoshoito ja yksityiset palveluntuottajat, Saarela laskeskelee.

– Meidän kokemuksemme on, että verkkokurssien käyttöönotto on parantanut arviointiemme luotettavuutta, sillä verkkokurssiin voi aina palata ja tukeutua, jos joku kohta arvioinnin tekemisessä mietityttää. Samalla tämä on vapauttanut vahvojen RAI-osaajiemme työaikaa suurempaa osaamista vaativiin tehtäviin, kun perustason tuen tarve on vähentynyt. Ei enää kysytä, että "mitä minä vastaan tähän kysymykseen", vaan keskustellaan arvioinnin sisällöstä syvemmin. Ymmärretään paremmin arviointia ja keskustellaan siitä, mitä tulokset merkitsevät juuri tälle asiakkaan kannalta. On otettu askelia eteenpäin.

Haasteiden kautta paremmaksi

Oulussa Verkkokurssit otettiin käyttöön alun perin puhtaasti verkkokurssiympäristössä ja sittemmin RAIsoft-verkkokursseihin on rakennettu integraatio suoraan ohjelmistosta. Uuteen tilanteeseen on liittynyt myös haasteita, kun henkilökunnan käyttämät eri nettipohjaiset ohjelmistot eivät välttämättä suosi samaa selainta. Näin ollen kirjautumisessa on välillä ollut hankaluuksia.

– Se on tuottanut toimintaan välillä pientä mystiikkaa, mutta haasteiden kautta on löytynyt myös uusia ratkaisuja. Kotihoidon RAIsoft-ohjelmiston käyttäjätunnukset myöntää nykyään kotihoidon esimies. Uudelle käyttäjälle myönnetään ensin tunnukset vain koulutusympäristöön ja oikeat RAIsoft-tunnukset myönnetään vasta sitten, kun verkkokurssien suorittajalla on antaa esimiehelleen todistus kurssin suorittamisesta.

Kehitysideoitakin Oulusta kantautuu.

– RAIsoft-verkkokurssi on todella informatiivinen ja täynnä asiaa. Toivoisin, että se kehittyisi vähän kevyemmäksi kuunneltavaksi. Voisiko se olla vaikkapa jotenkin workshop-tyyppinen?