Helmikuu 2019
Jaa

Hoitosuunnitelma nappia painamalla

Oulun kaupungin kolmisenkymmentä RAI-LTC-yhteyshenkilöä kokoontui tammikuun lopulla säännölliseen tapaamiseen tarkastelemaan ympärivuorokautisten hoiva- ja tehostetun palveluasumisen yksiköiden laatukriteereiden täyttymistä ja laadun kehitystä. Tarkastelun kohteena olivat Oulun kaupungin seuraamat laatuindikaattorit RAI LTC:n osalta.

Oulussa on ollut nettipohjainen RAIsoft.net-ohjelmisto käytössä vuodesta 2017.

– Näin rautaisella porukalla tätä RAI-käyttöä on hyvä viedä eteenpäin, vaikka opeteltavaa vielä riittää, RAI-avainosaajat Elisa Veteläinen ja Anne Pasanen kertovat ja esittelevät ylpeinä laatutyön tuloksia. Kaikilla mittareilla mitattuna pitkäjänteisellä työllä on ollut selvää vaikutusta ja laatutyön on mennyt eteenpäin komeilla harppauksilla.

Esimerkiksi Intiön hoivakodin psykogeriatrisella Venla-osastolla on tehty todella hyvää työtä vanhusten lääkekuorman purkamisessa.

– Liikkeelle on lähdetty moniammatillisella yhteistyöllä, farmaseutti, hoitajat, osastolääkäri, mutta avainasemassa on hoitajien asenne. Hoitotyötä pyritään aktiivisesti kehittämään ja asukkaan monilääkitykseen suhtaudutaan kriittisesti. Emme halua yli- eikä alilääkitä, lääkkeitä ei jätetä "päälle" ja etsimme aina myös lääkkeettömiä keinoja. Tärkeää on asiakkaan kohtaaminen ja lähellä oleminen, kertoi Venlan RAI-yhdyshenkilö Tanja Salmi.

Hyvällä pohjatyöllä hoitosuunnitelma helposti

Laatutyön tärkeä osa on jokaisen asiakkaan henkilökohtainen hoitosuunnitelma. Oulussa on huomattu, että RAIsoftin Hoitosuunnitelmamoduuli on erinomainen työkalu, joka säästää selvää aikaa.

– Kun RAI-arvioinnin tekee huolella ja kirjaa myös kysymyskohtaiset lisämerkinnät, niin sen jälkeen hoitosuunnitelman saa käytännössä nappia painamalla. Kaiken lähtökohta on hyvin tehty pohjatyö, kuuluu monesta suusta ja loput nyökyttelevät samanmielisinä.

– Ja erittäin hyvä asia on myös se, että kun henkilökohtainen hoitosuunnitelma tehdään suoraan uuden RAI-arvioinnin pohjalta, niin ne vastaavat toisiaan sataprosenttisesti. Aiemmin on voinut käydä niin, että hoitosuunnitelmaa on ryhdytty tekemään esimerkiksi 1–2 kuukautta RAI-arvioinnin jälkeen ja erot ovat olleet aika suuriakin, Elisa Veteläinen täydentää.

Raisoftilta avainosaajakoulutusta

Palveluesimies Elisa Veteläinen ja fysioterapeutti Anne Pasanen ovat jo pitkän linjan RAI-käyttäjiä ja vetäneet Oulun RAI LTC-porukkaa 5–6 vuoden ajan. Keväällä 2018 he päättivät lähteä mukaan RAIsoft-avainosaaja-koulutukseen.

– Meillä on niin osaava porukka, että alkoi pikkuhiljaa tuntua, että meillä ei ole heille enää mitään annettavaa. Piti lähteä hakemaan itselle uusia eväitä, Pasanen ja Veteläinen toteavat.

He ovat olleet todella tyytyväisiä koulutukseen.

– Vertaisoppiminen meidän ryhmässä on ollut aivan mahtavaa. Ei ole tarvinnut itse keksiä kaikkea, kun on kuullut muiden kokemuksista ja toimintatavoista.

– Koulutuksen aikana olemme tehneet organisaatioon laajemman toimenkuvien päivityksen ja osana koulutusta olemme kehittäneet oman RAI-osaajaksi kehittymisen mallin, Veteläinen ja Pasanen kertovat.

Molemmat kiittelevät sujuvaa yhteistyötä Raisoftin kanssa.

– Raisoftilaiset saa aina nopeasti kiinni ja apua  on tarjolla kun tarvitaan!

Elisa Veteläinen oli puhujavieraana Vitec Raisoftin ystävänpäiväwebinaarissa 14.2.2024. Webinaarin aiheena oli RAIsoft.net-ohjelmisto ravitsemushoidon tukena. Katso Elisan loistava puheenvuoro MNA asumispalveluissa (kesto reilut 19 min).