Huolestuttavinta on ollut nähdä se, että hoitotyön vetovoima on hiipunut. Nähtävissä on ollut arvostuksen puutetta hoitohenkilökuntaa kohtaan, ikääntymistä ei arvosteta, mielenterveyshaasteiden määrä kasvaa jne.
Tämä kehitys ei voi jatkua, suunta on käännettävä. Syyllisiä etsitään muualta, ei itsestä. Kaikki olemme yhdessä vastuussa omasta elinympäristöstämme.
Mitä itse ajattelen, kun olen viimeiset reilut seitsemän vuotta kiertänyt Suomea ristiin rastiin? Kaikki yrittää parhaansa, mutta tämä epävarmuus "syö". Maailma muuttuu, ikääntyvien määrä kasvaa koko ajan, osaavan työvoiman saanti muuttuu yhä vaikeammaksi, rahat eivät nykymalliin riitä. Tämä tarkoittaa sitä, että on tehtävä rakenteellisia muutoksia, tarvitaan teknologiaa, mutta ennen kaikkia myös tekeviä käsiä ja uskallusta uudistua. Mikäli emme saa ns. "sote-muutosta" maaliin, emme pääse kentällä toden teolla eteenpäin.
Niin kauan, kun taustalla on epävarmuus, kasvaa kuilu ihmisten välillä. Uskon vahvasti, että sote ei mene kerralla maaliin, korjausliikkeitä tarvitaan. Mutta jos emme saa epävarmuudelle pistettä, emme pääse eteenpäin.
Ennen nykyistä työtäni toimin eripuolella sote-kenttää; erikoissairaanhoito, terveyskeskuksen vastaanotto, neuvola ja kotisairaanhoito.
Jo silloin ymmärsin, mikä tässä kokonaisuudessa loppujen lopuksi merkitsee. Tärkeintä on kohdata ihminen aidosti ja kuunnella, ymmärtää mahdollisimman nopeasti, mistä on kysymys ja tämän jälkeen keskittyä oikeisiin asioihin oikeaan aikaan. Hoidetaan apua tarvitseva, siinä tilanteessa niin hyvin kuin pystytään ja pyritään välttämään "pompottelua". Tämä on se asia, joka kentällä kiinnostaa.
Jotta työntekijä voi hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin ja kokea oman työnsä arvokkaaksi, taustalla olevien rakenteiden täytyy olla kunnossa. Mikäli rakenteita nyt uudistetaan, tulee tehdä päätös mihin suuntaan.
Suomen historiakin sen meille kertoo, että ennenkin on pitänyt puhaltaa yhteen hiileen, tätä yhteen hiileen puhaltamista nyt tarvitsemme.
Tämän kaiken tavoitteena on kuitenkin yksilön hyvä, meidän kaikkien hyvä. Mielestäni tarvitaan meiltä kaikilta avoimuutta uudistuksille, siihen että maailma muuttuu, mennään eteenpäin. Tarvitaan kulttuurimuutosta siihen, että meistä jokainen voi vaikuttaa terveillä elintavoilla hyvään elämään. Niin kauan, kun on elämää, toivon että kaikki saisivat tehdä itselleen mielekkäitä asioita.
Tarvitaan asennemuutosta, jotta voimme uudistua. Lisäksi nyt on aika toden teolla panostaa myös työntekijöiden hyvinvointiin ja työiloon, jotta meillä riittää tekijöitä. Silloin, kun työntekijä voi hyvin, voi yleensä hoidon tarpeessa olevakin paremmin.
Minna Wentus
asiakkuusjohtaja