HYVIN SUUNNITELTU ON PUOLIKSI TEHTY

Tämän sananlaskun meistä useimmat tuntevat ja tunnustavat sen olevan ihan oikeassa. Suomalaiselle ilmapiirille ja toimintatavalle on kuitenkin usein tyypillisempää "rapatessa roiskuu" -meininki. Me arvostamme sitä, että toimeen tartutaan rivakasti liikoja miettimättä.

Itse törmäsin ensimmäisen kerran RAI-arviointijärjestelmään vuonna 2002. Aloitin silloin työskentelyni kotisairaanhoidossa. Alkuun arviointeja tehtiin oman näkemykseni mukaan "tilastointia" varten, ja minulle hoitajana ei tämän työvälineen hyöty ja merkitys oikein avautunut.

Tein arviointeja, kun niitä piti tehdä, mutta en ymmärtänyt syytä, miksi arviointeja tehdään? Koin tämän työn ylimääräiseksi aikasyöpöksi.

Työnantajani oli tämän työvälineen valinnut, ja näin ollen minun tuli tyytyä siihen, että sitä käytetään. Olen luonteeltani sellainen, että haluan tehdä merkityksellistä työtä ja haluan ymmärtää, miksi mitäkin tehdään. Niinpä lähdin omatoimisesti hakemaan itselleni RAI-ymmärrystä. Sen myötä minulle avautui, kuinka RAI pitää laaja-alaisesti sisällään ne asiat, joita yleensä työssä seurataan, havainnoidaan, haastatellaan ja kirjataan (ikääntyneet, mielenterveys ja kehitysvamma). Koko RAIn sisältö on sote-henkilöstölle tuttua.

Ymmärsin, että RAI-sisältö ei sinällään ollut minulle mitään uutta. Sen avulla pystyin kuitenkin varmistumaan siitä, että käyn minimissään samat asiat läpi kaikkien asiakkaiden kanssa. Lisäksi pystyin näyttämään koonnin asiakkaan kokonaistilanteesta asiakkaalle, omaisille ja työnantajalleni. Pystyin tuomaan näkyväksi sen, mitä kentällä teimme.

RAI tehdään säännöllisesti vähintään kerran puolessa vuodessa, joten se, mitä saimme aikaan saatiin myös näkyväksi.

Tästähän alkoikin vasta kiinnostava vaihe. Olin löytänyt työvälineen, joka tekee hoitotyön näkyväksi.

RAI on ennen kaikkea hoidon suunnittelun työväline, se ei ole irrallinen osa, vaan kulkee käsi kädessä asiakkaan hoidon suunnittelun kanssa. RAI on kohtaamisen ja keskustelun työväline, se antaa asiakas- ja omaiskeskusteluille rungon.

Näin sitä käytin: pidin kerran puolessa vuodessa asiakkaan ja omaisten kanssa hoitoneuvottelun ja RAIn pohjalta rakentui yksilöllinen hoitosuunnitelma, joka antoi meille kaikille yhteisen suunnan.

No sitten tähän päivään. Olen tehnyt pitkään työtä RAIn ympärillä ja vielä tänä päivänäkin vastaan kysymykseen, miksi RAI:ta tehdään? Yleisimmät kommentit, joilla minua haastetaan ovat seuraavia: se vie ajan hoitohenkilökunnalta, se maksaa liikaa, ei hoitajilla ole aikaa sitä tehdä, liian raskas ylläpidettäväksi, olemme miettineet kokonaan luopumista jne...

Olen pohtinut paljon miksi näin... Suurimmaksi haasteeksi näen sen, että edelleenkään emme anna niin suurta arvoa hoidon suunnittelulle, kuin mitä me annamme hoidon toteutukselle. Yksilöllisen hoidon pitäisi kuitenkin aina lähteä liikkeelle hoidon suunnittelusta, siitä että arvoimme hoidon yksilöllisesti jokaisen asiakkaamme tarpeiden mukaan. Vasta tämän jälkeen alkaa oikein kohdennettu ns. "toteutusvaihe", kuten edellä kuvasin. Kun jokaisen hoito suunnitellaan yksilöllisesti, saamme kokonaisuudesta järkevämmän ja laadukkaamman. Yleensä ns. pyöröovi-ilmiötkin vähentyvät.

Mainittakoon, että esimerkiksi leikkaukset suunnitellaan ja valmistellaan hyvin, koska virheet on pakko minimoida – muuten voi käydä köpelösti. Kokonaisvaltaisessa hoidossa virheet eivät yleensä ole niin akuutteja, joten suunnittelukaan ei ole samalla tavalla täysin välttämätöntä.

Olemme viime aikoina saaneet lukea ikäviä uutisia vanhustenhoidosta. Ikään kuin kaikki olisivat olleet tilanteesta yllättyneitä. Mielestäni tämä on se kohta, jossa täytyy nostaa hoidon ja työn suunnittelu niille kuuluvaan arvoon. Jos meillä ei ole tavoitteita, on myös laadun seuranta hakuammuntaa. Ennen kaikkea meidän pitää saada asiakkaan ja omaisten ääni ja kokemus kuuluviin. Silloin tiedämme, olemmeko onnistuneet.

Tässä kohtaan vedotaan resursseihin - ei ole aikaa. Tämäkin on totta! Mutta mikään ei muutu, jos mitään ei tehdä. Itse en saanut tiimilleni yhtään enempää resursseja, kun aloimme systemaattisesti tekemään RAI-pohjaisia hoitosuunnitelmia. Tiimivastaavana suunnittelin kokonaisuuden niin, että se aika kaivettiin. Myönnettäköön, että tein vähän ylitöitä esimieheni luvalla, että sain kokonaisuuden kuntoon (eli resursseja ei täysin riittävästi ollut tähän suunnittelutyöhön).

Loppujen lopuksi, kun kokonaisuus oli suunniteltu, asiakkaittemme hoitosuunnitelmat olivat aidosti ajan tasalla ja yksilölliset. Saimme samoilla resursseilla toteutettua paljon laadukkaampaa hoitoa.

Pahoittelen, että pohdintani on pitkä, mutta haluan tuoda esiin omat ajatukseni eikä tätä aihetta ihan parilla lauseella voi avata.

Mitä meidän tulee tehdä, jotta saadaan rajalliset resurssit paremmin hyödynnettyä hoidon laadusta tinkimättä?

Panostus yksilölliseen hoidon suunnitteluun
• Mikäli pohjatyö on tekemättä, vaatii tämä aikaa ja resursseja, työn uudelleen suunnittelua. Mutta kun pohjatyö on kerran kunnolla tehty, se kantaa pitkälle.

Hyödynnetään teknologiaa, jotta saamme hoitajien aikaa ja ammattitaitoa hoidon suunnitteluun, mielestäni alla olevat ovat oivia esimerkkejä hyvistä teknologiainnovaatioista:
• lääkeannostelu
• lääkerobotit
• tekoälyn laajat mahdollisuudet

Kaikki me ikäännymme. Tehdään yhteistyötä yhteisen hyvän eteen, silloin onnistumme.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

Minna Wentus
asiakkuusjohtaja