Nyt.

Ota yhteyttä Aiheet
13.2.2018
Jaa

AIKALISÄ!

Sote kaikissa muodoissaan on puhuttanut niin paljon, että sitä miettii, mitä siitä kirjoittaa. Punainen lankakin tuntuu välillä kadonneen. Tuntuu erittäin hyvältä, että uudistuksen voimaantuloa päätettiin viime vuonna lykätä vuoden 2020 alkuun. Kun aikatauluun tuli väljyyttä, tuli paahtamisen tilalle ehkä pieni pöllämystyminen, helpotus ja kysymys:
Kuinka aikalisän voisin  tänä keväänä hyödyntää?

Maakunnista on kuulunut esimerkiksi sellaisia terveisiä, että kansalaispalautteen kerääminen voisi olla hyvä juttu.

Mahdottoman hyvä idea! Juuri NYT on täsmälleen oikea hetki kerätä reaaliaikaista tietoa päätöksenteon pohjaksi. Ottaa askel taaksepäin ja tarkastella kriittisesti sitä, että ollaanhan nyt aivan varmasti menossa oikeaan suuntaan.

  • Mitä kansalaiset haluavat, miten kansalaiset kokevat?
  • Missä kunnossa (ikääntyvä) väestö on?
  • Millaisia palveluita alueella oikeasti tarvitaan?
  • Kehitämmekö palveluja oikeaan suuntaan?

Me Raisoftilla olemme tuumanneet, että tulevassa sote-uudistuksessa on paljon hyviä elementtejä ja elämme kutkuttavan mielenkiintoisia aikoja. Eri puolilla Suomea on tapahtunut paljon hyvää. Niinpä ilahduimme suuresti siitä, että hyvää kehitystä ei pilata liialla kiireellä.

Asiakkaittemme pohtiessa sotea, mekin pohdimme samaa asiaa eri vinkkelistä ja panostamme siihen, että ohjelmistomme ja asiantuntijapalvelumme vastaisi entistä paremmin asiakkaittemme muuttuviin tarpeisiin:

Yksikkö- ja organisaatiotason raporttien kehitys
>> uudistuneet raportit kertovat paremmin toiminnan laadusta ja vaikuttavuudesta

Yksilön osallisuuden korostuminen
>> asiakkaan ääni entistä vahvemmin kuuluviin

Ennaltaehkäisy ja kansalaisten aktivointi
>> ohjelmiston kehitys entistä näppärämmäksi, jolloin asiakas voisi täyttää osioita myös itse ja arviointi vie vähemmän aikaa hoitotyöstä

Kaiken kaikkiaan sote-uudistuksessa on kyse siitä, että pienemmällä rahalla pitäisi saada enemmän aikaan. On tehtävä:

OIKEITA ASIOITA, OIKEALLE IHMISELLE, OIKEAAN AIKAAN!

Ja juuri noihin sanoihin Raisoftin koko toiminnan villakoiran ydin tiivistyy. Kun RAIsoft.net-ohjelmiston tuottaman tiedon avulla saadaan reaaliaikainen kuva sekä yksilön että väestöryhmän tilanteesta ja palvelutarpeista, voidaan hoitotyön resurssit hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Näin toimimalla syntyvät suurimmat kustannussäästöt ja parempi elämänlaatu – meille jokaiselle. Vaikka kaikenlaista vääntöä on, olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että tavoitteena on asiakkaan paras.

Otetaan kaikki ilo irti siitä tiedosta, mitä RAI kerää ja tarjoaa meille käytettäväksi.

Minna Wentus
asiakkuusjohtaja