Nyt.

Ota yhteyttä Aiheet
23.5.2019
Jaa

Malesian Suomen-suurlähettiläs vieraili Kokkolassa

Suurlähettiläs John K. Samuel kirjoitti nimensä Raisoftin vieraskirjaseinään.

 

Malesian Suomen-suurlähettiläs ensivierailulla Kokkolassa:

Oikeat henkilöt samaan huoneeseen juttelemaan

Malesian Suomen-suurlähettiläs John K. Samuel saapui Suomeen kolme kuukautta sitten. Aiemmin hän on toiminut diplomaattina myös Moskovassa, Pekingissä ja Frankfurtissa, joten kylmä ja pimeä Suomen talvi ei päässyt yllättämään.
Huhtikuussa hän esitti valtuuskirjeensä Suomen tasavallan presidentille ja toukokuun alussa hän vieraili Suomenlahden toisella puolella, sillä Suomea asemapaikkanaan pitävä suurlähettiläs edustaa maataan myös Baltiassa. Maanantai-iltana 20. toukokuuta hän saapui Raisoftin kutsusta vierailulle Kokkolaan yhdessä I lähetystösihteeri Norhalilah Abdul Jalilin kanssa.

Tiistain aikana suurlähettiläs ja I lähetystösihteeri vierailivat ensin tutustumassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan ja Soiteen. Alkuiltapäivästä tutuksi tuli Raisoft ja myöhemmin suurlähettiläs keskusteli kaupungintalolla kaupunginjohtaja Stina Mattilan sekä Centrian rehtori Kari Ristimäen kanssa.

Soite – uudenlainen toimintamalli

Suurlähettiläs oli hyvin kiinnostunut tutustumaan suomalaiseen sairaalaan.

– Tähän mennessä olen tutustunut suomalaisiin yliopistoihin, mutta tämä on ensivisiittini sairaalaan. Malesiassa lääkärit ovat velvoitettuja olemaan julkisen terveydenhuollon lääkäreinä käytettävissä kolmen vuoden ajan valmistumisensa jälkeen, mutta velvollisuutensa täytettyään valtaosa siirtyy hyvin nopeasti yksityislääkäreiksi, sillä tulotaso on moninkertainen.

– Keski-Pohjanmaan keskussairaala onkin mainio tutustumiskohde, sillä meillä on saman katon alla kaikki toiminnot, väki tuntee hyvin toisensa eivätkä välimatkat ole pitkiä, vastuualuejohtaja Tuula Rajaniemi totesi ja johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell oli hyvillään päästessään esittelemään arvovieraille Soiten rakentamaa uutta toimintamallia.

– Tavoitteenamme on saumaton hoitoketju, jossa perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalipalvelut tekevät tiivistä yhteistyötä. Keski-Pohjanmaa onkin Suomen alueista se, jolla käytetään kaikista vähiten yksityisiä terveydenhuollon palveluita ja tästä me Soitella haluamme pitää kiinni, Dabnell toteaa.

Soiten edustajat, johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell, toimialuejohtaja Marko Rahkonen, vastuualuejohtaja Tuula Rajaniemi sekä kardiologiaan erikoistuva lääkäri Matti Onnela pitivät kiinnostavana ajatusta mahdollisesta yhteistyöstä ja kokemusten vaihtamisesta. Infektioiden torjuntayksikön ylilääkärinä Marko Rahkonen oli erityisen kiinnostunut siitä tietotaidosta, jota Malesiassa infektioista on, sillä jatkuvasti lisääntyvän matkailun myötä Suomeenkin kantautuu uusia infektioita, joista meillä on vasta vähän – tai ei lainkaan – kokemusta.

Vierailun päätteeksi suurlähettiläs ja I lähetystösihteeri tutustuivat lokakuussa 2018 avattuun päivystys- ja diagnostiikkaosastoon sekä neurologisen kuntoutuksen osaston uuteen kävelyrobottiin, jotka ovat oleellinen osa uutta toimintatapaa sekä tehokasta, nopeasti vauhtiin pääsevää kuntoutusta.

Soite

Sairaudenhoidosta ennaltaehkäisyyn

Raisoftin vierailun aikana toimitusjohtaja Robert Åström esitteli yrityksen taustaa ja erityisesti sen vahvaa, kansainvälistä toimintaa.

– RAIsoft-ohjelmiston takana on vahva kansainvälinen tutkijaverkosto interRAI, jonka rakentamat interRAI-arvioinnit antavat kokonaisvaltaisen kuvan arvioitavan henkilön terveydentilasta huomioiden sekä vahvuudet että heikkoudet. Kun tämä kerätty tieto käytetään parhaalla mahdollisella tavalla, voidaan rajalliset resurssit hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla ja antaa oikealle ihmiselle oikeaa hoitoa oikeaan aikaan. Ennaltaehkäisevällä otteella saavutetaan sekä mittavat kustannussäästöt että paras elämänlaatu, Åström avasi yrityksen toimintafilosofiaa ja kertoi, että uusia avauksia tehdään jatkuvasti.

– Parhaillaan Etelä-Afrikassa on menossa pilottihanke, jossa kokeillaan asiakkaan itsearviointia, silloin lääkärin olisi mahdollista saada kattava kuva asiakkaan tilanteesta jo ennen ensimmäistä tapaamista.

Kokkolan yliopistokeskuksen terveystieteen yksikönjohtaja Magnus Björkgren näytti kiinnostavia lukuja, jotka kertoivat karua kieltä väestön ikääntymisen terveydenhuollolle asettamista kustannuspaineista.

– Vuonna 1990 maailmassa oli puoli miljardia yli 60-vuotiasta, 2017 heitä oli jo miljardi ja ennusteen mukaan vuonna 2050 heitä on jo 2,1 miljardia. Malesiassa huoltosuhde on vielä huomattavasti paremmalla tolalla, mutta suunta on huolestuttava. Suomessa pyramidi on jo kääntynyt päälaelleen ja tilanne kärjistyy koko ajan.

Björkgren peräänkuulutti painopisteen siirtämistä sairaudenhoidosta ennaltaehkäisyyn ja kertoi, että elämäntyyli on vain sadassa vuodessa muuttunut niin rajusti, että keskivertosuomalainen saa arjessaan vain 10 prosenttia 100 vuoden takaisesta liikuntamäärästä.

– Liikunta on paras ja halvin lääke. Jokaisen pitäisi liikkua vähintään puoli tuntia päivässä.

Magnus Björkgren - Stella Pon-Onnela- Norhalilah Abdul Jalil - Johan Boholm - John K. Samuel - Robert Åström

Suurlähettiläs jumppasi ja kirjoitti nimensä seinään

Ennaltaehkäisystä on kyse myös Raisoftin sisäisenä start-upina syntyneessä Smart Breakissa.

– Raisoftilla tehdään voittopuolisesti istumatyötä. Viitisen vuotta sitten alkoi kahvipöytäkeskusteluissa nousta yhä useammin aiheeksi hartia-, niska- ja alaselkävaivat. Päätimme tarttua huolestuttavaan ilmiöön nopeasti ja otimme yhteyttä työfysioterapeuttiin. Hänen neuvostaan otimme käyttöön kolmen minuutin taukojumpan kaksi kertaa päivässä aamu- ja iltapäiväkahvin yhteydessä. Jo kuuden viikon testijakson jälkeen tulokset olivat positiivisia ja yllättäen myös yhteisöllisyys korostui, työkavereiden kanssa oli kiva jumpata. Yksi koodareistamme teki sisäiseen käyttöön tarkoitetun jumppaohjelman ja pian tajusimme, että tätä ideaa kannattaa levittää laajemmallekin ja tehdä taukojumpasta kaikille helppoa ja mukavaa. Smart Break -taukoliikuntasovellus lanseerattiin keväällä 2016, Smart Break -johtaja Johan Boholm kertoi.

Ennen iltapäiväkahvia suurlähettiläskin osallistui taukojumppaan ja tutustumiskierroksen päätteeksi hän kirjoitti ensimmäisenä terveisensä Raisoftin laajentuneen toimiston peräseinälle, josta päätettiin tehdä yrityksen uusi vieraskirja.

Yhteistyötä, koulutusta ja uusia avauksia

Sonja Remell, Kari Ristimäki, John K. Samuel, Stina Mattila, Norhalilah Abdul Jalil, Stella Pon-Onnela.

Ennen epävirallista iltaohjelmaa suurlähettiläs ja I lähetystösihteeri tapasivat Kokkolan kaupungintalolla kaupunginjohtaja Stina Mattilan ja Centrian rehtori Kari Ristimäen. Kaupungin yleisesittelyn ja erityisesti monipuolisen elinkeinorakenteen avaamisen jälkeen keskustelu siirtyi koulutukseen.

Malesialaisessa kulttuurissa koulutusta pidetään suuressa arvossa, ja siirtomaataustan vuoksi englannin kielellä on edelleen maassa vahva asema, niinpä malesialaisnuorilla on yleensä hyvä englannin kielen taito ja kynnys lähteä ulkomaille opiskelemaan on matala.

Rehtori Kari Ristimäki kertoi Centria ammattikorkeakoulun monipuolisista opiskelumahdollisuuksista ja erityisesti vahvasta – Suomen vahvimmasta – kansainvälisestä otteesta. Myös malesialaiset opiskelijat olisivat lämpimästi tervetulleita Kokkolaan.

Suurlähettiläs kiitti päivän monipuolista antia ja toivoi pystyvänsä rakentamaan uusia siltoja Suomen ja Malesian välille.

– Malesia on hyvä väylä Aasiaan tähtääville suomalaisyrityksille. Sijaintimme on keskeinen, meillä on hyvät suhteet naapurimaihin ja vahva kaupankäynnin perinne.

Suurlähettiläs Samuel kuvasi oman roolinsa diplomaattina olevan sopivien osapuolten yhteen saattamista.

– En koskaan halua luvata liikaa, mutta tavoitteenani on luoda kontakteja ja saattaa oikeat ihmiset yhteen. Kun saan heidät samaan huoneeseen, poistun paikalta ja jätän heidät juttelemaan keskenään.