Nyt.

Ota yhteyttä Aiheet
2.7.2018
Jaa

Raisoft vahvistaa toimintaansa Etelä-Euroopassa

Account Manager Kataysa Cabrera

Oy Raisoft Ltd avaa syyskuun alussa toimiston Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Yrityksen toiminnasta Etelä-Euroopassa vastaa Account Manager Kataysa Cabrera, joka on toiminut Raisoftin palveluksessa syksystä 2016.

– Aloitan työni Lissabonissa jo heinäkuun alusta ja toimiston avaamme syyskuussa. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta, sillä nyt olen lähellä asiakkaitamme, ja voin osallistua paljon aiempaa enemmän alamme tapahtumiin paikan päällä.

Loistava ajoitus!

Raisoftin yhteistyökumppanit ja asiakkaat Espanjassa ovat ottaneet uutiset ilolla vastaan. New Health Foundationin tutkimusjohtaja Arturo Álvarez Rosete kiittelee hyvää ajoitusta.

– New Health Foundationiin kuuluva OMIS (Spanish Observatory on Integrated Care) on tehnyt jo pitkään töitä hoidon jatkumon kehittämiseksi, ja olemme keränneet kokemuksia eri puolilla maata käytetyistä integraatiomalleista. Syyskuussa 2018 Portugalissa järjestettävän EAHM-kongressin pääteemoja on siirtyminen palvelutarjonnasta integroituun terveydenhuoltojärjestelmään. Näin ollen Raisoftin ajoitus avata oma toimisto Lissaboniin on erinomainen, kun teemme yhdessä töitä kehittääksemme hoidon jatkumoa sekä Espanjassa että Portugalissa.

Cabrera on Roseten kanssa samaa mieltä.

– Muutos mahdollistaa tiiviimmän yhteistyön vanhojen asiakkaittemme kanssa ja pystyn entistä aktiivisemmin tapaamaan uusia, potentiaalisia asiakkaita koko niemimaan alueella. Jo nyt olen sopinut yhteistyökumppaneidemme kanssa yhteisistä asiakastapaamisista ja osallistumisista esimerkiksi kongresseihin ja messuille, hän sanoo.

Raisoftin toimitusjohtaja Robert Åström myhäilee tyytyväisenä Lissabonin sivukonttorille.

– Tämä on hieno asia, joka avaa meille aivan uusia mahdollisuuksia ja loistavan tilaisuuden palvella asiakkaitamme entistä paremmin!

5.7.2018 juttuun täydennetty yhteistyökumppanimme kommentti