Nyt.

Ota yhteyttä Aiheet
17.7.2018
Jaa

Laulu Liikuttaa - jalkaa ja mieltä!

Sanna Helén ja  Merja Niemelä. Kuva: Elias Niemelä

Vuodenmittainen toimintahanke paransi pitkäaikaishoidon asiakkaiden elämänlaatua ja lisäsi hyvinvointia. Hankkeessa hyödynnettiin RAI-arvioinnilla kerättyä tietoa sekä ryhmien suunnittelussa että tulosten arvioimisessa.

Laulu Liikuttaa -hanke (eMotion in Song) on käynnistynyt vuonna 2013 Taiteen Edistämiskeskuksen toimintaan myöntämällä apurahalla. Viimeisimmällä, vuonna 2017 saadulla apurahalla, toteutettiin kaksi vuoden mittaista ryhmäprosessia Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Hankevastaaja, FT, musiikkiterapeutti Merja Niemelä ja musiikkiterapeutti, musiikkipedagogi Sanna Helén ohjasivat syys- ja kevätkauden 2017–2018 viikoittain kokoontuvia ryhmiä kahdessa hoitoyksikössä. Jyväskylän kaupunki osallistui hankkeeseen työntekijöiden työpanoksella esimerkiksi siten, että ryhmissä oli mukana yksikössä työskentelevä hoitaja.

Osallistujiksi valittiin tietoisesti hyvin erilaiset yksiköt; Huhtasuon 12-henkisen ryhmän vanhukset olivat keski-iältään reilusti yli 80-vuotiaita muistisairaita. Kyllikinkadun 14 ryhmäläistä olivat lähemmäs kymmenen vuotta nuorempia mielenterveyspalveluiden asiakkaita.

– Annoimme henkilökunnalle aika lailla vapaat kädet ryhmien muodostamiseen, sillä hehän asiakkaansa hyvin tuntevat. Yhdessä totesimme, että on tärkeää valita henkilöt, jotka "hyötyvät" toiminnasta, joten kognitiivista toimintakykyä toivottiin olevan jonkin verran. Toivoimme myös, että ryhmiin ei välttämättä valittaisi pelkästään niitä, jotka osallistuvat aina mielellään ja kerroimme, että myös haastaviksi koetut asiakkaat ovat tervetulleita. Uskoimme siihen, että prosessin kesto ja ohjaajien terapiapainotteinen työskentelytapa mahdollistavat esille nousseiden vaikeidenkin ja tunnepitoisten asioiden käsittelyn. Toisin kuin on mahdollista siinä kulttuuritarjonnassa, jota ikääntyneille yleensä on tarjolla. Ja tunteita nousee aina kun ollaan musiikin ja vielä oman lempimusiikin kanssa tekemisissä. Toisinaan kävikin niin, että hoitohenkilökunnalle asiakas oli ilmoittanut, että ei halua tänään osallistua ryhmään, mutta meidän tullessamme paikalle soittiminemme hän lähtikin mielellään mukaan, Merja Niemelä kertoo.

Erilaiset ryhmät

Koska ryhmien lähtökohdat olivat aika lailla erilaiset, myös toiminta kehittyi ryhmän näköiseksi. Pitkän projektin yksi hyvä puoli oli se, että toimintatavoilla oli aikaa kehittyä ja myös yhden istuntokerran sisällä annettiin aikaa asioiden prosessoitumiselle; kiirettä ei ollut. Tavoitteena oli mahdollisuus rauhoittua ja vain olla yhdessä, ilman aikatauluja ja erityisiä haasteita.

– Kyllikinkadulla syntyi talven aikana kaksikin lauluvihkosta, joihin kerättiin ryhmän jäsenten lempilaulujen sanat. Sisällysluetteloon kirjattiin myös se, kuka toiveen oli esittänyt. Jokainen ryhmäläinen sai syksyllä ja keväällä toteutetut vihkoset itselleen. Ryhmä toivoi itselleen jatkoa projektin päättymisen jälkeen ja antoi myös itselleen nimen: "Onnen keinu".

– Huhtasuon muistisairaiden ryhmä lähti työskentelemään eri tavalla. Laulu lähti liikkeelle ryhmässä spontaanisti ja niitä laulettiin ulkomuistista. Laulut olivat lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuja ja nuorena ulkoa opittuja. Usein laulu lähti vielä uudestaan liikkeelle, kun me vetäjät olimme hyvästelleet ryhmäläiset ja sovitun ajan päätyttyä jouduimme poistumaan. Huomasimme, että toiminnasta jäi muistijälkiä muistisairaudesta huolimatta ja saimme "vastarannankiisketkin" talven mittaan mukaan.

– Eikä suinkaan ollut tarkoitus, että kaikkien tulisi laulaa. Ryhmän toimintaan voi osallistua monella tavalla; taputtamalla tahtia, kertomalla omia kokemuksiaan tai kuuntelemalla. Jokainen sai omalla tavallaan ilmaista itseään, ja henkilökohtaisten asioiden jakaminen ryhmässä vaatii usein paljon rohkeutta.

"Hyvin meni"

Lopulliset tulokset talven työn vaikutuksista eivät ole vielä käytettävissä, mutta sekä näppituntuma että alustavat tulokset kertovat onnistuneesta projektista.

– Ryhmille tehtiin RAI-arvioinnit sekä projektin alussa että lopussa. Ne kertovat muun muassa painoindeksin laskun pysähtymisestä, masennuksen (DRS) helpottamisesta ja sosiaalisen aktiivisuuden (SES 6) lisääntymisestä. Henkilökunnan mukaan ryhmäläiset olivat enemmän tekemisissä toistensa kanssa myös viikoittaisten tapaamisten ulkopuolella. Ryhmäytyminen on erityisesti muistisairaille hyvin haastavaa, joten on hienoa kuulla, että ryhmän toiminta on kantanut myös yhteisten hetkien ulkopuolelle.

Niemelä kertoo, että henkilökunnalta ja osallistujilta saatu palaute on ollut hyvin positiivista.

– Henkilökunta kyllä tunnisti ja tunnusti sen, että hanke on ollut heille ajoittain työläs, mutta se oli hyvin onnistunut ja sopi luontevasti osaksi talon viikoittaista toimintaa. Saimme palautetta siitä, että toteutustapamme oli hyvä ja erilainen, kuin mitä henkilökunta oli aiemmin nähnyt.Terapeuttinen ja kuntouttava näkökulma tuottivat tulosta.

Musiikkiterapeutin näkökulmasta säännöllinen, pitkäkestoinen kokoontuminen on erittäin arvokas asia.

– Musiikki liikuttaa mieltä ja nostaa tunteet pintaan. Osallistujan kannalta on tärkeää, että hän voi luottaa jatkumoon ja siihen, että ei jää tunteidensa kanssa yksin. Jos musiikkihetki on saanut mielen liikkeelle, on huojentavaa tietää, että ensi viikolla jatketaan.

Toimintamalli työn alla

Tulosten kokoamisen ja analysoinnin myötä hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli, jota voidaan monistaa vanhuspalveluyksiköihin. Hanketta on jo käyty esittelemässä Espanjan Barcelonassa kansainvälisessä Music and Medicine – konferenssissa (IAMM) kesäkuun 2018 alussa. 

– Mallissa ei ole kysymys vain musiikista, vaan kaikesta ikäihmisille järjestettävän toiminnan tavoitteiden asettamisesta, seurannasta ja arvioinnista. Malli soveltuu erityisen hyvin sellaisen toiminnan toteuttamiseen, jossa yksikön ulkopuolelta tuleva tekijä tulee vetämään toimintaa vanhuspalveluyksikköön, Niemelä alleviivaa.

Niemelä toteaa RAI:n olleen projektissa toimiva työkalu.

– Hanke osoitti, että RAI:lla kootun informaation hyödyntäminen prosessin suunnittelussa ja toteutuksessa sekä toiminnan aikaansaamien muutosten havainnoinnissa, yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa, on toimiva menetelmä pyrittäessä asiakkaan hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukemiseen.

Toivottavasti jatkoa seuraa!
Laulu Liikuttaa -seminaari 26.11.2018 klo 12-14.30 Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa (Huom! Päivä muuttunut alkuperäisestä useampaan otteeseen, tieto päivitetty 23.10.).