Vitec Raisoftin toimitusjohtajaksi joulukuun 2024 alussa nousee kokkolalainen Niklas Kankkonen, joka on yrityksessä jo entuudestaan tuttu.
"Kestävä kehitys tarkoitta kehitystä, joka turvaa nykyisille ja tuleville sukupolville hyvä elämisen mahdollisuudet", määrittelee YK. YK:n kestävän kehityksen tavoitteita on kaikkiaan 17 ja alatavoitteita 169. Vitec Raisoft on omassa strategiatyössään tunnistanut erityisesti neljä tavoitetta, joihin toiminnallamme pyrimme vastaamaan:
Pörssinoteerattu ruotsalainen Vitec Software Group AB osti suomalaisen ohjelmistoyhtiö Oy Raisoft Ltd:n koko osakekannan. Kaupan myötä Raisoft liittyy osaksi Vitec Software Groupia 5. lokakuuta 2022.
Yrityskauppa ei vaikuta Raisoftin toimintaan ja koko henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä.
Raisoftin Lisette Nygård on fysioterapeutti ja terveystieteen maisteri, jolle ikääntyneiden asiat ovat todella lähellä sydäntä. Fysioterapeuttina on ohjannut paljon vanhusryhmiä ja ollut toteuttamassa Aktivoi-hanketta, jossa ikäihmiset toteuttivat säännöllisesti voimaharjoittelua. Kolmessa kuukaudessa saavutetut tulokset olivat huikeita.
Vuosittain jaettavat Yrittäjäpalkinnot jaettiin perjantaina 19.11.2021 alueen Yrittäjä Gaalassa. Kokkolan kaupunki on palkinnut tilaisuudessa yhteiskuntavastuullisena yrityksenä Oy Raisoft Ltd:n.
RAI-arviointien ravitsemusta koskevat kysymykset ja MNA-arviointi ovat asiakkaillemme olleet tuttuja ja tärkeitä työkaluja jo pitkään. Ne nostavat tehokkaasti esiin asiakkaiden ravitsemukseen liittyviä haasteita. On tärkeää, että ongelmat nousevat esiin – mutta se ei vielä riitä niiden korjaamiseen. Nyt asia on korjattu: Raisoftin ja Ravistamon yhteistyössä rakennettu verkkokurssi ottaa tarvittavat askeleet eteenpäin.
Haemma asiantuntijaa (sote- ja projektiasiantuntija)
Nordic AMPlify -ohjelma on suunniteltu pohjoismaisille yrityksille, joiden tavoitteena on saada jalansijaa USA:n terveydenhuollon markkinoilla. Suomessa ohjelmaa hallinnoi Business Finland.
Maakuntawebinaarissa neljä erilaista, konkreettista tapausesimerkkiä eri puolilta Suomea.
Me Raisoftilla olemme tehneet pitkäjänteisesti työtä tietoturvan jatkuvan kehittämisen eteen. Tuorein – ja merkittävin – osoitus panostuksestamme on toukokuussa 2020 yrityksellemme myönnetty ISO/IEC 27001:2013 -standardin mukainen, kansainvälinen tietoturvasertifiointi, joka kattaa yrityksen koko toiminnan ja auditoinnin suoritti DNV GL. Raisoftin koko henkilökunta on sitoutunut tietoturvan kehittämiseen ja turvalliseen tapaan tehdä omaa työtään.
Ohjelmisto- ja asiantuntijayritys Raisoftin asema Sveitsissä vahvistuu. Syksyllä 2018 yritys voitti suurimman ranskankielisen kantonin terveydenhoitoalan kilpailutuksen ja toukokuussa 2020 vahvistui Geneven kantonin kilpailutusvoitto.
Juhlavuotensa kunniaksi Raisoft tarjoaa syyskuun aikana tasokkaan webinaarisarjan, joka alkaa keskiviikkona 2.9.2020. Jokaiseen webinaariin ilmoittaudutaan erikseen, joten myöhemminkin ehtii mukaan.
Oy Raisoft Ltd:lle on 18. toukokuuta 2020 myönnetty ISO/IEC 27001:2013 -standardin mukainen, kansainvälinen tietoturvasertifikaatti (Information security management system). Sertifiointi kattaa yrityksen koko toiminnan ja auditoinnin suoritti DNV GL. Sertifikaatteja on suomalaisille yrityksille tähän mennessä myönnetty alle sata.
Karkauspäivänä tuli kuluneeksi 20 vuotta Raisoftin peruskirjan allekirjoittamisesta. Alun perin suunnittelimme juhlaseminaaria oheistapahtumineen. Mutta meidän suunnitelmillemme kävi samoin kuin monille muillekin – COVID-19 muutti kaiken.
Päätimme siis muuttaa yhden juhlaseminaarin huikeaksi webinaarisarjaksi, jonka tarjoamme ilmaiseksi 500 ensimmäisenä ilmoittautuneelle asiakkaallemme. Yksi webinaareista on ruotsinkielinen.
RAISOFTIN TOIMINTA JATKUU NORMAALISTI - koko henkilökunta tekee työnsä etänä
Ohjaustoiminnan artenomi YAMK Silva Siponkosken sydän sykkii kulttuurille ja vanhuksille. Hän alleviivaa kulttuuri-sanan laajaa merkitystä: kulttuuriin liittyy koko elämän piiri lempilihasopasta musiikkiin ja teatteriin.
Siponkoski pureutui AILI-verkoston asiantuntijoiden kanssa vanhusten pitkäaikaishoidossa käytettävän RAIsoft LTC -ohjelmiston keräämän tiedon hyödyntämiseen kulttuurisessa vanhustyössä. Sitä kautta avautui laajempi polku, jonka myötä kulttuurinen henkilöprofiili tulee kevään 2020 aikana vapaasti kaikkien RAIsoft LTC -ohjelmiston käyttäjien hyödynnettäväksi.
Syksyllä 2018 alkoi mittava projekti, kun Pirkanmaalta otettiin yhteyttä Raisoftiin – tavoitteena oli saada 14 kuntaa yhteiseen RAIsoft.net-pilveen. Kunnista 8:ssa RAIsoft-ohjelmisto oli jo käytössä, kuudelle asia oli aivan uusi. Alueen väestöpohja on kaikkiaan noin 550 000.
interRAI-itsearviointi on toteutettu Etelä-Afrikan neljällä yleisimmin käytetyllä kielellä.
Hey you, exactly you.
Don't wait anymore, this is your opportunity!
Oletko jo uutiskirjeemme tilaaja? Raisoftin uutiskirje ilmestyy kuusi kertaa vuodessa, aina parillisen kuun alussa. Tervetuloa joukkoon!
Malesian Suomen-suurlähettiläs John K. Samuel saapui Suomeen kolme kuukautta sitten. Aiemmin hän on toiminut diplomaattina myös Moskovassa, Pekingissä ja Frankfurtissa, joten kylmä ja pimeä Suomen talvi ei päässyt yllättämään.
Huhtikuussa hän esitti valtuuskirjeensä Suomen tasavallan presidentille ja toukokuun alussa hän vieraili Suomenlahden toisella puolella, sillä Suomea asemapaikkanaan pitävä suurlähettiläs edustaa maataan myös Baltiassa. Maanantai-iltana 20. toukokuuta hän saapui Raisoftin työntekijän, Stella Pon-Onnelan, kutsusta vierailulle Kokkolaan yhdessä I lähetystösihteeri Norhalilah Abdul Jalilin kanssa.
Meillä on ilo kertoa, että RAIsoft-ohjelmistolla on nyt ensimmäinen käyttäjäryhmä Afrikan mantereella. Etelä-Afrikassa on alkanut pilotointihanke, jossa kehitetään itsearviointijärjestelmää. Hienoa uutta yhteistyötä ja odotamme innolla tulevaa!
Lähetimme muutama viikko sitten otsikon kysymysparin joukolle asiakkaitamme eri puolille Suomea. Saimme hienoja vastauksia, jotka avaavat RAI:n monipuolisuutta ja mahdollisuuksia. RAIsoft-ohjelmiston tuottama tieto on arvokasta hoitotyötä johtaville.
Tervetuloa tutustumaan Raisoftiin!
RUG-luokitus (Resource Utilization Groups) on RAI-järjestelmään sisäänrakennettu työväline, joka antaa tieteellisen tutkimukseen perustuvaa tietoa vanhuspalveluiden piirissä olevien asiakkaiden kustannusrakenteesta. RUG tarjoaa juuri sitä tietoa, jota viime viikkoina on julkisessa keskustelussa peräänkuulutettu. Luokittelua voidaan hyödyntää palvelujen hinnoittelussa, sopimusohjuksessa, henkilöstömäärän ja henkilöstön osaamistarpeiden määrittelyssä.
Raisoftin asiakkuusjohtaja Minna Wentus kannustaa suomalaista yhteiskuntaa asennemuutokseen.
Oulun kaupungin kolmisenkymmentä RAI-LTC-yhteyshenkilöä kokoontui tammikuun lopulla säännölliseen tapaamiseen tarkastelemaan ympärivuorokautisten hoiva- ja tehostetun palveluasumisen yksiköiden laatukriteereiden täyttymistä ja laadun kehitystä. Tarkastelun kohteena olivat Oulun kaupungin seuraamat laatuindikaattorit RAI LTC:n osalta.
Are you a phenomenal software engineer, an ingenious coder, an amazing testing engineer, a brilliant project manager or even the cream of the crop in the mobile development?
Kulttuuri Liikuttaa -hankkeen seminaari järjestettiin maanantaina 26.11.2018 Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa.
Kun Heinolassa RAIsoft-ohjelmiston osaksi liitettiin Laatumoduuli, tehtiin samalla päätös siitä, että uuden työkalun ominaisuuksia halutaan hyödyntää mahdollisimman hyvin. Syntyi laatuprojekti.
Raisoftin taukoliikuntasovellus Smart Break osallistui Floridan Orlandossa järjestettyyn Healthcare Revolution -tapahtumaan loka-marraskuun vaihteessa. Tapahtumajärjestäjä palkitsi Smart Breakin ”as one of the most innovative leaders in benefits and healthcare” – eli innovatiivisuudesta terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen saralla.
Torstaina 4. lokakuuta järjestimme Helsingissä asiakasohjaukseen keskittyneen tilaisuuden teemalla #kohtaaminen.
Päivä oli tiivis ja hyvin antoista. Erityisen iloisia olimme siitä, kuinka maantieteellisesti kattavan, monipuolisen ja huippuluokan puhujajoukon saimme koottua yhteen. Myös tilaisuudesta saamamme asiakaspalaute vahvistaa sen, että tätä tarvitaan lisää!
Ohjelmisto- ja asiantuntijayritys Oy Raisoft Ltd on voittanut sveitsiläisen Vaudin kantonin terveydenhuoltoalan ohjelmistokilpailutuksen. Voiton myötä Raisoft on valittu toimittamaan interRAI-järjestelmä koko kantonin alueelle. Uusi asiakkuus astuu voimaan vuoden 2019 alusta.
Raisoft avaa toimiston Lissaboniin 15. syyskuuta.
Vuodenmittainen toimintahanke paransi pitkäaikaishoidon asiakkaiden elämänlaatua ja lisäsi hyvinvointia. Hankkeessa hyödynnettiin RAI-arvioinnilla kerättyä tietoa sekä ryhmien suunnittelussa että tulosten arvioimisessa.
Oy Raisoft Ltd avaa syyskuun alussa toimiston Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Yrityksen toiminnasta Etelä-Euroopassa vastaa Account Manager Kataysa Cabrera, joka on toiminut Raisoftin palveluksessa syksystä 2016.
Ohjaustoiminnan artenomi Silva Siponkoski ja Raisoft järjestivät huhtikuussa kaksi kulttuurisesta vanhustyöstä kertovaa webinaaria, jotka herättivät suurta kiinnostusta.
Molempien webinaarien sisältö oli samansuuntainen, mutta näkökulma vaihtui. Ensin Silva Siponkoski puhui kulttuurityön ammattilaisille ja toinen webinaari oli suunnattu erityisesti hoitohenkilökunnalle. Molemmissa punaisena lankana oli ympärivuorokautisen hoidon RAI-mittariston (LTC) tuottaman tiedon hyödyntäminen kulttuurisessa vanhustyössä.
GENIUS-projekti on Erasmus+ -ohjelman hanke, joka toi huhtikuun alussa kymmeneksi päiväksi lähes 60 osallistujaa viidestä korkeakoulusta eri puolilta Eurooppaa.
Paljon kerrottavaa kevään kynnyksellä: #kohtaaminen-asiakasohjaustilaisuus siirtyy huhtikuulta lokakuulle, huhti-toukokuun vaihteessa mielenkiintoisia ilmais-webinaareja, Raisoft & GDPR - valmiina ollaan, uusi kotihoidon tiimvalmennus tulossa, ohjelmistouudistuksia sekä terveisiä maailmalta
Kun saman katon alle kokoontuu osaavia tekijöitä, monipuolista kokemusta, valtavasti hyvää henkeä ja lämpöä, kansainvälistä näkemystä sekä halua panostaa henkilökunnan ja asiakkaiden hyvinvointiin, on lopputuloksena loistava työpaikka, jossa ihmisten on hyvä olla ja ilo tehdä töitä.
RAIsoft.net-ohjelmiston keräämää tietoa hyödyntävä NHG-riskityökalu pystyy tunnistamaan kotihoidon asiakkaat, joilla on suurin riski joutua ympärivuorokautiseen hoitoon jo seuraavan vuoden aikana. Tukitoimien kohdentaminen korkeimman riskin asiakkaille parantaa elämänlaatua ja pienentää merkittävästi sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksia.
Sähäkän kolmessa yksikössä – Ylivieskassa, Oulaisissa ja Jyväskylässä – nuoria ja nuoria aikuisia autetaan kuntoutumaan mielenterveydellisistä ongelmista itsenäiseen elämään. Oulaisten yksikössä kuntoutetaan 15 - 17-vuotiaita nuoria, Ylivieskassa ja Jyväskylässä kuntoutujat ovat 18 - 29 -vuotiaita nuoria aikuisia. Syyskuussa avattuun Jyväskylän yksikköön on myöhemmin tulossa myös alaikäisten kuntoutuspaikkoja. Tavoite on aina selvä.
– Tavoitteenamme on aina saada nuori ja nuori aikuinen kuntoutumaan takaisin omaan kasvuympäristöön ja itsenäiseen elämään, Sähäkän toimialajohtaja Anu Vuolukka alleviivaa.
Oy Apotti Ab ja Oy Raisoft Ltd ovat solmineet yhteistyösopimuksen integraation toteuttamisesta ja ylläpidosta. Sopimuksen kohteena on kaksisuuntaisen integraation toteuttaminen Apotti-järjestelmän ja RAIsoft.netin välille sisältäen Raisoftin tarjoaman ylläpidon ja tuen.
New Health Foundation -organisaation tavoite on parantaa pitkälle edenneestä sairaudesta kärsivien henkilöiden ja heidän läheistensä elämänlaatua.
InterRAI on julkaissut ChYMH-DD (Child and Youth Mental Health and Developmental Disability) -käsikirjan ja lomakkeet, jotka THL:n on suomentanut. Suomenkielinen aineisto on nyt Raisoftilla ja uuden mittarin rakentaminen on päässyt täyteen vauhtiin.
CA = Contact Assessment Viime aikoina entistä vahvemmin sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä keskusteluun on noussut asiakas- ja palvelunohjauksen kehittäminen. Monet toimijat ovat päätyneet ohjauksen keskittämiseen. Uutena RAI-arviointivälineenä Suomeen tekee tuloaan porrastettuun palvelutarpeen arviointiin suunniteltu interRAI CA, joka kartoittaa iäkkään henkilön toimintakyvyn ja palveluntarpeet lyhyesti ja tehokkaasti.
Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen RAI-seminaarissa 6. huhtikuuta 2017 kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä luennoi aiheesta "Asiakkaiden palveluntarpeista strategiseen johtamiseen RAI-tiedon avulla".
Raisoft on uudistanut nettisivunsa. – Työstimme uusia sivuja pitkään ja hartaasti, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä ketterämmin. Muutos aiempaan on merkittävä, asiakkuusjohtaja Minna Wentus toteaa.
Raisoftin henkilökunta perusti Punaisen Ristin Veripalveluun oman VeriRyhmän.
Lääkehoidon päivän teemaviikolla Helsingissä järjestettiin keskiviikkona 15. maaliskuuta 2017 lääkehoidon seminaari "Lääkitys vanhusten kotihoidossa – turvaa vai tokkuraa", joka oli netin kautta seurattavissa myös webinaarina. Nimekkäässä ja asiantuntevassa puhujajoukossa oli mukana myös Raisoftin asiakasvastaava, farmaseutti Juha Airue kertomassa Feenix Lääkeseulasta.
Brisbanessa, Australiassa järjestettiin helmikuun 20.–21. päivä The Global Acute Care Excellence Forum. Tapahtumassa lanseerattiin interRAIn uusi "interRAI Acute Care" -ratkaisu. Raisoft on ollut aktiivisesti mukana kehitystyössä yhdessä The University of Queenslandin (Brisbane) kanssa.
Maailmanlaajuiseen RAI-järjestelmään perustuvia ikäihmisten koti- ja pitkäaikaishoidon sekä mielenterveystyön arviointivälineitä tuottava ohjelmisto- ja koulutusyritys Oy Raisoft Ltd ja Helsingin kaupunki ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään.
Raisoft on solminut lisenssisopimuksen University of Queenslandissa (UQ) kehitetyn ohjelmistoratkaisun tuomisesta kansainvälisille markkinoille.
Kokkolalaisosaaminen avainasemassa Singaporelaishankkeessa
Keski-Pohjanmaan Kasvupolun voittajat hakevat kasvua kansainvälisiltä markkinoilta.
Julkistimme Terveysteknologia 2015 -tapahtumassa yhdessä DRA Consulting Oy:n kanssa RAIsoft Feenix - Lääkeseula -ohjelmistotuotteen.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tutustui Raisoftin toimintaan ollessaan aluevierailulla Kokkolassa ja Kruunupyyssä 22.9.2014.