Joulukuu 2022
Jaa

Juha innostuu uudesta, ja uudesta, ja uudesta….

Juha Pernu elektroniikkaprojektinsa äärellä.
Raisoftin ohjelmistoarkkitehti Juha Pernu aloitti IT-alalla kesätyöläisenä kesken insinööriopintojensa vuonna 2000 – ja jäi sille tielleen.
– Kyllä minä jossain vaiheessa valmistuinkin, hän toteaa.

Raisoftin työntekijänä hän aloitti elokuussa 2016.

– Olin jo parin vuoden ajan tullut talossa tutuksi konsultin roolissa. Tykästyin työkavereihin ja ilmapiiriin. Kesälomien jälkeen aloitin Raisoftilla vakituisena, ja työ jatkui samalla linjalla kuin aiemmassakin roolissa.

– Ohjelmistoarkkitehtinä pyrin koko ajan katsomaan eteenpäin, suuria linjoja. Opastan myös tuoreempia ohjelmistokehittäjiä eteenpäin ja nykyään toimin lisäksi yhden ohjelmistokehitystiimin scrum-masterina.

Korona-aika muutti myös Juhan arkista työskentelytapaa - eikä paluuta vanhaan edes kaipaa. Parinkymmenen kilometrin työmatka konttorille taipuu nykyään pari kertaa viikossa, muu aika etäillään.

– Ensin noin kaksi ja puoli vuotta olimme täysin etätöissä ja nyt olen toimistolla 1-2 päivää viikossa. Samaa matkaa koronan kanssa on tapahtunut myös se, että tiimini on levällään ympäri Suomea ja maailmaa. Vaikka minä tulisin konttorille, niin tiimipalaverit olisivat joka tapauksessa etänä.

Juha tunnistaa hyvin, että etätyössä on omat hyvät ja huonot puolensa. Keskittymisrauha kotikonttorilla on rikkumaton, ja konttoripäivänä osa työajasta kuluu monenlaisiin sivujuonteisiin ja keskusteluihin – joka nekin ovat toki omalla tavallaan tärkeitä.

– Kotona ei taukoja tule juuri pidettyä, niihin pitää erikseen kiinnittää huomiota.

Juhan perheeseen kuuluu vaimon ja neljän pojan lisäksi kissasisarukset.

– Vanhin poika on jo muuttanut kotoa opiskelemaan, nuorimmat ovat yläkoululaisia, Juha räknäilee.

Harrastan harrastamista

– Minä keräilen harrastuksia. Innostun aina uudesta helposti – ja ihan yhtä helposti jostain seuraavasta jutusta. Tykkään tehdä käsilläni, oppia uutta ja uusia materiaaleja. Tomin (Cygnel) esimerkistä innostuneena minulla on nyt kajakki työn alla, vaikka en ole ikinä edes istunut kajakissa. Enkä tiedä istunkokaan.

– Uuden taidon oppiminen on se, mistä nautin eniten.

No mutta mitä opit viimeksi?

– Toteutin kuuloke-vahvistin-elektroniikkaprojektin.

Yhden pysyvämmän harrastuksen Juha sentään mainitsee.

– Maastopyöräily. Sitä olen harrastanut jo pitkään.

Toukokuussa 2023 työporukka on lähdössä polkujuoksutapahtumaan Rukalle. Siihen valmistautuminen on jo aloitettu.

– Vanhimman pojan kanssa kierrettiin syyslomalla Hirvaan kierros. Siinä tuli vaellettua reilut 50 kilometriä parissa päivässä.

Juha Pernu maastopyöräilemässä